On ilo huomata miten omatoiminen pikkumies meillä asustaa. Hän hakee tuttuja tavaroita pyynnöstä, syö itse (ja vain ITSE), hakee oman tuolin aina, kun iskä lähtee töihin ja menee sen kanssa keittiöön kiivetäkseen ikkunalle heiluttamaan. Tänään pyysin häntä menemään potalle, kun hoki kakkaa ja sinne hän meni istumaan(!!), vaippa päällä, mutta kuitenkin. Puhetta hän ymmärtää jo yllättävän hyvin, jos vain niin tahtoo. Nimittäin meillä asuu aika kovapäinen, temperamenttinen, oman tahdon omaava poika. Mikä sinänsä ei ole huono juttu, mutta välillä koettelee äidin hermoja. Tuon turhautumisen katsominen on jotenkin niiin tuttua... Miksiköhän ;) Hermothan siinä menee jos kenkä ei mene nopeasti jalkaan tai jos puuron sekoittaminen vie liian kauan aikaa, välillä alkaa väkisinkin vähän hymyilyttämään. Mutta niinhän ne lapset ovat kaikki erilaisia. Jokaisen ihmisen temperamentti on yksilöllinen, se erottaa hänet muista ja on osa luonnetta.
Ei sanan ymmärrys meillä on vielä aika kehnoa. Tai joo, kyllä se sana tasantarkkaa ymmärretään, mutta totteleminen on asia erikseen. Vähän pitää aina kokeilla mitä saa tehdä ja mikä on kiellettyä. Sekin on sitä rajojen hakemista. Mutta kaiken kaikkiaan meillä asustaa temperamentin lisäksi seurallinen ja iloinen poika. Joka muuten nykyään rakastaa rekkoja ja traktoreita(!!), ne on niin VAU. En ymmärrä, mutta niin se vain on. Meillä asuu poika ja se jos joku on varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti