Viime kuukausien aikana olen huomannut miten meidän arki on jollain tapaa helpottanut. Pojasta on tullut jo niin taitava monissa asioissa. Kiipeämisen sohvalle hän oppi pari viikkoa sitten, mutta nyt jo osaa tulla itse sieltä myös alas. Aiemmin kerroinkin, että syöminen ja juominen meillä onnistuu nykyään mainiosti! Automatkoilla meillä on saatu aiemmin kiukkukohtauksia, mutta kun siirryttiin kaukalosta turvaistuimeen, onnistuvat tunninkin matkat kohtalaisen hyvin ja varsinkin jos on naksupussi mukana! Vielä kun tyyppi oppisi puhumaan, niin ei tarvitsisi arvuutella mitä hän tarkoittaa. Meillä kun kaikki on vain "PAAPPA"! Ja aah, meillä nukutaan kokonaisia öitä!!
Ettei kaikki kuulostaisi niin ihanalta ja liian helpolta, niin kaikissa myös tässä ikävaiheessa on myös niitä huonoja puolia. Paikallaan makaava pikkuvauva on muuttunut ikiliikkujaksi! Nykyään en ehdi käydä edes vessassa niin ettei hän huomaisi ja olisi oven takana kitisemässä. Jos tulee liian hiljaista, on poika yleensä tekemässä jotain pahuuksia.. Kylälle mentäessä näkee jo heti ovelta vaaran paikat; kynttilät, lasiesineet, helposti avattavat kaapit, kotieläimet jne jne.. Pienen pullukka vauvan pystyin jättämään hetkeksi sänkyynsä katselemaan, ujo hymy kasvoillaan, soivaa mobilea, sillä aikaa kun kävin pikaisesti suihkussa tai meikkasin. Nykyään näen parhaaksi laittaa Nipsun ammeeseen leikkimään siksi ajaksi kun käyn suihkussa. Poika tarvitsee jatkuvaa huomiota, joskus vain makaaminen maassa hänen leikkiessään riittää. Toisaalta haluan antaa huomioni hänelle ja hänen tarpeisiinsa, koska kohta varmasti yhteinen aika on vähissä.
Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut ihana, enkä vaihtaisi päivääkään siitä pois. En varmasti olisi selvinnyt tästä selväjärkisenä ilman maailmanparasta tukiverkkoani <3 Elämä on muuttunut, mutta hyvällä tavalla. Meitä on kahden sijasta nykyisin kolme, olemme perhe!
Kaunis, pieni ihminen
sä olet, ainutlaatuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti